VALTA VAIHTUU ELÄKELÄISTEN KERHOSSA VALTA VAIHTUU ELÄKELÄISTEN KERHOSSA

Tuoretta verta eläkeläisten kerhon johtoon.

Stora Enson Uimaharjun Eläkeläisten kerho vaihtoi puheenjohtajansa. Villa koivurannan saliin oli "ahtautunut" 36 kerhon jäsentä pitämään syyskokoustaan ja sen jatkona vielä pikkujouluaan 2.12.

Syyskokouksessa 6 vuotta kerhon puheenjohtajana toiminut Simeon (Simppa) Kärki jättäytyi pois puheenjohtajan paikalta ja tilalle valittiin varapuheenjohtajana toiminut Valde (Valtsu) Turunen.

Myös kerhon hallitus sai uutta verta ja toivon mukaan myös sykettä toimintaansa.

Pitkään hallituksessa toimineet Maija-Liisa Saharinen ja Kalevi Vänskä halusivat antaa sijaa nuoremmille ja tilalle nousivat Airi Siponen Ja Heino Räty.

Toimintasuunnitelmassa uutta johtoa kehotettiin etsimään elokuisten Stora Enson valtakunnallisten kerhojen kesäpäivien sijaan joko retkiä Suomen lappiin tai vaikka Eestin Pärnuun. Seuraavat Stora Enson eläkeläiskerhojen kesäpäivät kun on päätetty pitää vasta vuonna 2019 Kotkassa.

Muilta osin toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin hallituksen esittämässä muodossa. Maaliskuussa tehdään retki Bomballe uudistettuun sokos-kylpylään ja heinäkuussa on Pielisenpirtin kesäpäivät rannalla onginnan kerhon mestaruuskisoineen ja muine aktiviteetteineen. Jäsenille postitetaan tammikuussa jäsenkirje, jossa kerrotaan yksityiskohtaisemmin vuoden suunnitellut tapahtumat.

t. Hallitus

Uutinen julkaistu: 05.12.2017

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: