VAKUUTUSKASSAAN LIITTYMINEN

Jäseneksi liittymisestä saa tietoa kassan hallituksen jäseniltä, Vakuutuskassasta, edunvalvontatehtävissä tehtaalla toimivilta henkilöiltä sekä henkilöstötoimistosta. 

4§ TOIMINTAPIIRI JA JÄSENYYS

Kassan toimintapiirin muodostavat

Kotkan Vakuutuskassa

Kotkamills Oy

Kotkamills Absorbex Oy

Dongwha Finland Oy

Kotkamills Wood Oy

Suomen Terveystalo Oy, Terveystalo Kotka, työterveys

Stora Enso Oyj, Stora Enso Logistics,

Kotkan tehtaiden läheisyydessä työskentelevät henkilöt, jotka näiden sääntöjen voimaan tullessa olivat kassan jäseniä, nimisiin yhtiöihin työsuhteessa olevat henkilöt.

Yhtiötä kutsutaan näissä säännöissä työnantajaksi. Toimintapiiriin kuuluminen edellyttää, että henkilö saa työnantajalta pääasiallisen toimeentulonsa.

Toimintapiiriin kuuluvat lisäksi heidän alle 16-vuotiaat omat ja yhteishuoltajuudessa olevat lapset, sekä heidän alle 16-vuotiaat otto- sekä kasvattilapsensa, jotka asuvat heidän kanssaan samassa taloudessa.

Kassan toimintapiiriin eivät kuitenkaan kuulu henkilöt, joiden työsuhde on lyhyempi kuin kuusi (6) kuukautta. 

Lisäksi toimintapiiriin kuuluvat työnantajan palveluksesta eläkkeelle siirtyneet henkilöt, jotka ovat ennen eläkkeelle siirtymistään olleet kassan jäseninä yhtäjaksoisesti vähintään 10 vuotta.

Edelleen toimintapiiriin voivat niin halutessaan kuulua henkilöt, jotka työnantaja on irtisanonut tuotannollisista ja taloudellisista syistä, ovat täyttäneet 56 vuotta ja 1 kuukautta ja ovat olleet kassan jäseninä yhtäjaksoisesti 20 vuotta, ja joilla on oikeus työttömyysturvalain mukaisiin lisäpäiviin ja jotka eivät ole työsuhteessa tai toimi yrittäjinä. Heillä on oikeus kassan kulloinkin voimassaolevien sääntöjen mukaisiin lisäetuuskorvauksiin. Heitä kutsutaan lisäetuusjäseniksi.

Kassan jäseniksi on oikeutettu liittymään kassan toimintapiiriin kuuluva henkilö.

Jäsenyyttä on haettava kolmen (3) kuukauden kuluessa työsuhteen alkamisesta.

Eläkkeelle tai erotetun henkilön on ilmoitettava jäsenyyden jatkumisesta kassaan neljän (4) kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen on saanut tiedon eläkepäätöksestä tai siitä, kun henkilön irtisanominen on astunut voimaan. Edellä mainitun lisäetuusjäsenen on eläkkeelle jäädessään ilmoitettava kassaan neljän (4) kuukauden kuluessa eläkepäätöksen saatuaan haluaako hän jatkaa eläkkeellä ollessaan kassan lisäetuusjäsenenä.

Samassa määräajassa on haettava 5 momentissa tarkoitettua uutta jäsenyyttä.

Kassan hallituksen tehtävänä on todeta jäsenyyden edellytysten olemassaolo. Jäsenyys alkaa hallituksen päätöksestä seuraavan kalenterikuukauden alusta.

Eläkkeellä tai irtisanotun henkilön 5 momentissa tarkoitettu jäsenyys alkaa sitä seuraavan kalenteirkuukauden alusta, jonka aikana jäsenyyden edellytysten olemassaolo on todettu.