Kaipolan osasto 80 - Historia


Kaipolan tehtaan rakentaminen aloitettiin toukokuussa 1952.
Ensimmäinen hiomakone aloitti paperimassan tuotannon huhtikuussa 1954.
PK1 käynnistyi 7.9.1954.

Paperiliiton Kaipolan Osasto 80 perustettiin elokuussa 1954 Jämsän työväentalolla.
Osaston perustamiseen keskeisesti vaikuttanut Pentti Salonen valittiin osaston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.
Osaston jäseniä oli vuoden 1954 lopulla 16 henkilöä.

Ensimmäinen kuukausikokous pidettiin 26.9.1954 Kaipolan ruokalassa.
Ensimmäiseksi pääluottamusmieheksi valittiin Pentti Salonen 1955.
Samana vuonna Heikki Mäisti valittiin puheenjohtajaksi.
Tehtävää hän hoiti vuoteen 1970.
Myöhemmin hänet valittiin osasto 80 kunniapuheenjohtajaksi.

Alkuvuodet olivat myrskyisiä. Suurlakko puhkesi 1956.
Tehtaalla oli monia kiistoja työnantajan kanssa.
Kiivaimmillaan ne kärjistyivät jopa ammattiyhdistysaktiivin irtisanomiseen.
Myös osaston sisällä myllersivät erilaiset ristiriidat.

Kokonaispalkkaan siirryttiin 1960 luvun alussa.

Paperiliiton toimitsijoiksi osasto 80:stä on kohonnut Kalevi Aronen liiton
II puheenjohtajaksi ja Veikko Hakanen palkkasihteeriksi.

Pitkän uran osasto 80:n tehtävissä ovat tehneet Seppo Suominen puheenjohtajana ja pääluottamusmiehenä, Kari Lappalainen konekorjaamon luottamusmiehenä ja osaston puheenjohtajana Pertti Suuronen työsuojeluvaltuutettuna ja pääluottamusmiehenä.

Osaston toiminnassa oli alussa vaikea myllerrysten aika ja sitten pitkä rauhallinen jakso.
Nyt taas on myllerryksen ajat johtuen paperin markkinatilanteen voimakkaasta heikkenemisestä.

 

Jokilaaksossa on tehty paperia jo yli 125 vuotta. Lättähattuajelu oli nostalginen.
Katso 'starttikiihdytys' tästä